Testausmeet

Testausserveri Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2022 ensimmäisen Testausmeetin Oodi setup

Testausmeet on Testausserverin muutaman kuukauden välein järjestettävä live-kohtaamistapahtuma. Tapahtumalle on tyypillistä muun muassa se, että se järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodissa aikavälillä 12 - 18 ja lounaalla käydään TacoBellissä.[1][2] Testausmeetien ohella järjestetään myös yhdistyksen kokous, jonka esityslistalle monesti tulee uusien jäsenten hyväksyminen.

Aiemmat Testausmeetit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tacobellin jälkeen Testausmeetin paikallaolijat siirtyivät R-Kioskiin hakemaan jälkiruokaa (09.04.2022)

Tähän mennessä on järjestetty neljä Testausmeetiä. Ensimmäinen Testausmeet järjestettiin virallisesti 1. elokuuta 2021, mutta Mastermindien mukaan sitä aiemmaksi Testausmeetiksi oltaan voitu pitää sitä, kun Mastermindit ja Sergey kävivät aiemmin kesällä Ressun viereisessä pizzeriassa.

Kuvassa näkyy Abitti koetilapalvelimen pystyttämistä virtuaalikoneessa. Lisäksi tausta-alalla voi huomata ilmaisena näytteenä saadun majoneesipullon ja kauniisti piirretyn Testauskoiran valkotaululla.

1. elokuuta 2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Testausmeet järjestettiin loppukesästä 2021. Tapahtumapaikkana oli Helsingin keskustakirjasto Oodin ryhmätila 4. Paikalle saapuivat Mikael, Eemil, Ruben, Veeti, Santtu ja Roni.

Ohjelmassa oli muun muassa hakkerointia ja tarkemmin yritettiin myös tutkia Abitin koetilapalvelimen lähdekoodia. Meetin aikana käytiin hakemassa eväitä R-kioskista ja lounastamassa TacoBellissä, sekä myös Kampin edustalta saatiin jokaiselle ilmaiset majoneesipullot.

10. lokakuuta 2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen Testausmeet järjestettiin syksyllä 2021 ja tapahtumapaikkana oli jälleen Oodi. Tapahtumaan oli myös mahdollisuus ensimmäistä kertaa osallistua etänä, mikä nosti osallistujamäärää. Paikan päällä osallistui 6 jäsentä: Heikki, romeq, Eemil, Mikael, Ruben ja Turtleb01. Etänä osallistui vielä toiset 12 jäsentä.

Tässä Testausmeetissä pidettiin ensimmäinen Testausserveri ryn yhdistyksen kokous. Yhdistys ehdittiin rekisteröidä viime kerran jälkeen mutta ennen tätä kertaa. Kokouksessa käsiteltiin jäsenasiat ja päätettiin muuttaa Testauskoiran (nyk. Koirameilin) sähköpostiosoitteiden verkkotunnus eroamaan yhdistyksen jäsenten sähköpostiosoitteista. Lisäksi käytiin läpi Testausserverin syyssuunnitelma, joka oli lista erilaisia ideoita ja tehtäviä, mitä yhdistys voisi lähitulevaisuudessa tavoitella.

R-kioskilta haettiin herkkuja Testausmeetin aikana

Oodissa varatussa ryhmätilassa oli kosketusnäytöllinen esitysnäyttö, jota hyödynnettiin pelien pelaamiseen ja Wilma Plussan kokeilemiseen ensimmäistä kertaa suurinäyttöisellä Androidilla. Lisäksi 3D-tulostettiin Abitin tuoteomistajalle personalisoitu kelloesine, joka taitaa olla vieläkin jonkun jäsenen hallussa. Ei ole muistikuvaa lounastamisesta, mutta osallistujat kävivät hakemassa läheiseltä R-kioskilta paninit.

18. joulukuuta 2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas Testausmeet oli vuoden 2021 viimeinen. Tapahtumaan pääsi osallistumaan Oodissa tai Discordissa. Osallistujia paikan päällä oli 5 jäsentä: Eemil, Mikael, Heikki, Roy ja Ruben. Etänä osallistui toiset 11 jäsentä.

Tyhjä ruutu (09.04.2022)
Aikaisemmin ollut Testausserveri.fi kotisivut TacoBellin infonäytöllä

Testausmeetissä myös koodattiin Advent of Coden tehtäviä. Lounaalla käytiin TacoBellissä kello neljän maissa. Testausserverin kotisivut jätettiin auki TacoBellin infonäytölle.

Ohella järjestetyssä yhdistyksen kokouksessa käsiteltiin mm. uuden toimikauden hallituksen kokoonpanosta päättäminen, jäsenyysasiat, sekä pohdittiin jäsenmaksun käyttöönottoa. Uudella toimikaudella hallitus pysyi samana, mutta Eemil nimitettiin tällä kertaa varapuheenjohtajaksi. Pöytäkirja allekirjoitettiin Rubenin nykyaikaisella kosketusnäyttöisellä kannettavalla tietokoneella. Läsnäolevat etäyhteydellä osallistuneet jäsenet kirjattiin ylös samana päivän koodatulla whosbeenhere-botilla, joka talletti ylös äänikanavalla piipahtaneet kävijät.

9. huhtikuuta 2022[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2022 ensimmäinen Testausmeet pidettiin huhtikuun alkupuolella Helsingin pääkirjasto Oodissa tai etänä Discordissa.

Paikan päällä oli vähemmän kuin aikaisemmin päällä: Ruben, Touko, Turtleb01 ja Petri. Etänä osallistujia oli 18 jäsentä.

Yhdistyksen kokouksen avasi hallituksen jäsen Ruben, joka toimi kokouksen puheenjohtajana. Kokouksen välissä pidettiin ruokatauko noin klo 15.

Testausmeet on saanut epävirallisen perinteen käydä ruokatauolla Taco Bellissä. R-Kioskissa käymistä ei saa myöskään unohtaa.

Yhdistyksen kokouksessa hyväksyttiin 26 uutta jäsenhakemusta, ja yksi hylättiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]